Kuukausilinssit
 

Kuukausilinssit

Lyhytaikalinsseiksi kutsutaan niitä linssejä,joita käytetään kahdesta neljään viikkoa. Näistä kuukausilinssi on tavallisin ja ylivoimaisesti suosituin. Paitsi,että on suuri valikoima eri merkkisiä kuukausilinssejä, värivaihtoehtoja sekä toiminnallisuuksia, on se hintansa arvoinen vaihtoehto.

Kahdenviikon- tai kuukausilinssit otetaan käyttöön joka aamu ja otetaan pois joka ilta. Linssien lisäksi tarvitset kotelon ja linssinestettä. Ennen sänkyyn menoa linssit puhdistetaan linssinesteellä ja myöhemmin linssit säilytetään yön yli kotelossa, jossa on linssinestettä. On keino millä välttyä puhdistamiselta ja säilyttämiseltä. Päivälinssit, jotka voi päivän päätyttyä heittää pois? Ei, jos haluaa välttyä ajattelemasta linssejä koko ajan, on olemassa ympärivuorokausilinssit. Nämä linssit on tehty erityisestä materiaalista ja ne päästävät niin paljon happea läpi, jotta ne päässä voi nukkua, ja eikä niitä tarvitse ajatella 3-4 viikkoon. Ne asettuvat hyvin paikoilleen eikä niistä tarvitse huolehti. Ollessa yön yli kylässä suunnittelemattomasti tai illan vietossa ulkona kavereitten kanssa linssit ovat viimeinen asia, josta pitäisi huolehtia.

Meillä Lenses4netissä on kuukausi- tai kahdenviikonlinssejä Sinun tarpeisiisi- Tässä alla on valikoima, mitä meillä on tarjottavana.

Ciba Vision
O2 Optix: Tämä uutuus linssimarkkinoilla on kuukausilinssi, joka läpäisee viisikertaa enemmän happea. Sinä saat kirkkaat, valkoiset ja terveet silmät. Tämä on linssi, jonka kanssa voi myös nukkua erillisiä kertoja.
Night & day: Night & Day on nk. ympärivuorokautinenlinssi. On tärkeää, että neuvottelet optikon kanssa ennen kuin alat käyttämään tämäntyyppisiä linssejä.
Freshlook Dimensions: Tämä on värillinen kuukausilinssi, joka kehitetty vahvistamaan luonnollista vaaleaa silmänväriä. Linssissä on lisäksi tumma irisrengas tehostamaan silmän väriä.

Johnson & Johnson
Avuvue Advance: Acuvue Advance on uusi kahdenviikonlinssi pehmeällä ja joustavalla muodolla, joka on UVA- ja UVB- suojattu.
Acuvue 2 Colours: Acuvue 2 Colours Enhancer on värillinen vaihtoehto Acuvue 2.
Acuvue toric: Acuvue Toric on pehmeä piilolinssi, joka korjaa hajataitteiset taittovirheet. Päiväkäyttöön kahdeksi viikoksi tai ympärivuorokautiseen käyttöön yhdeksi viikoksi.

Ocular Sciences
Biomedics 55: Tämä on standardi kuukausilinssi päiväkäyttöön, kehitettyllä suurimmalla mahdollisella mukavuudella. Kaksi peruskaarta miinusvoimakkuuksille ja yksi peruskaari plusvoimakkuudelle.
BioColour 55: Tässä biomemedics 55 värjätyssä vaihtoehdossa ei ole reikää pupillille ja laaja valikoima värejä.

Bauch & Lomb
Purevision: Purevision on silikonipohjainen kuukausilinssi, joka on sopii ympärivuorokautiseen käyttöön.
SofLens Multifocal: Tämä on matalanestemäinen multifocal kuukausilinssi päivittäiseen käyttöön, joka voi korjata ikänäköisyyden ja mahdollistaa näkökyvyn lähelle ja kauas.

Cooper Vision
Proclear Compatibels: Kuukausilinssi, joka kehitetty minimoimaan proteiini- ja libidikerrostumaa ja ylläpitää maksimaalista hapenkuljetusta koko päivän.
Frequency Xcel Toric: Frequency Xcel Toric linssi on toorinen kuukausilinssi, joka korjaa hajataittoiset taittovirheet. Sillä on täydellinen istuvuus ohuen reunan ansiosta.
Images: Images on yksivärinen painettu, läpinäkymätön kuukausilinssi päiväkäyttöön. Se muuttaa värin tummissa silmissä ja on pohjimmiltaan Frequency 55.


Saadaksesi näkymään tuotelistamme kuukausilinsseistä klikkaa tästä.
[Aloitussivu] [Osta piilolinssejä] [Päivälinssit] [Moniteho linssit] [Tooriset linssit] [Ciba Vision] [Johnson & Johnson/Acuvue]  [Cooper Vision] [AMO] [Alcon] [Bausch & Lomb]